Joka puolella vaatimuksia, uhkauksia ja varoituksia, tuntuu että pää räjähtää kohta. Kaikki käskevät ja hoputtavat minua tekemään kaikenlaista, puolistakaan näistä asioista en nauti. Jos pitäisin niistä tekemisistä, ei minulta tarvitsisi edes vaatia niitä, koska tekisin ne mielelläni, vai?

Ainut asia mitä haluaisin tehdä elämässäni: Olla onnellinen. Uskoisin että sitä suurinosa läheisistänikin toivovat minulle. Enemmän kuitenkin kaipaisin kannustusta ja tukea kaikessa mitä teen, kuin pelkkää huutamista, valittamista, käskemistä. Pitäiskö tuntua hyvältä kun on kokoajan pakko tehdä kaikenlaista, eikä mitään semmoista mistä itse pidän, semmoista mikä olisi vapaaehtoista? Nojoo, nyt mun ajatusmaailma on aika suppea ja yksinkertaistava, mutta nää nyt on vain mun ajatuksia tältä hetkeltä.

En usko että löydän onnea tekemällä asioista, etsimällä onnea. Mulla on paljon käsittelemättömiä pahoja muistoja menneisyydessä, joista haluaisin vain päästä eroon siirtämällä ne syrjään. Mutta niinkuin arvata saattaa: Ahdistavat ajatukset palaavat "syrjästä" kahta kauheampina.

Päätöksiä ja päätöksiä, aina pitäisi osata päättää jotakin, pelkään vain tekeväni huonoja valintoja enkä siksi uskalla päättää mitään. Aina joutuu katumaan - vihaan katumista. Katuminen on mielestäni maailman turhin asia, koska aina pitäisi jaksaa jatkaa eteenpäin, vaikka joutuisi kohtaamaan monenlaisia epäonnistumisia ja vääriä valintoja.

Pystyisinpä toimimaan samallalailla kuin ajattelen, se helpottaisi elämistäni kummasti. Jotenkin minulta vain puuttuu voimat elämiseen tällä hetkellä, mutta varmasti saan ne vielä takaisin, sen olen päättänyt.

Ps. Pahoittelen jälleen kirjoitukseni sekavuutta.