Koulussa menee nyt erittäin huonosti, koska olen joutunut oleen poissa koulusta ahdistuksen, nukahtamisvaikeuksien ja masentuneisuuden takia. Sain ensi viikoksi kutsun terveydenhoitajalle, koska opettajatkin ovat huomanneet suuren laskun koulumenestyksessäni. Ahdistaa ja pelottaa.

En uskalla kertoa ystävilleni psyykkisistä ongelmistani, koska pelkään heidän reaktiotaan. He eivät välttämättä usko, saattavat vähätellä olotilaani ja sanoa että tämä kaikki on vain minun omaa syytä. "Mitäs et oo hoitanut asioitas, sen takia sua ahdistaa ja masentaa kun sössit elämääs" onhan se oikeastaan totta, mutta en vain jaksa. Uskon että olisin masentunut joka tapauksessa, vaikka osaisinkin hoitaa koulunkäyntini, autokouluni, harrastukseni ja vapaa-aikani. Otan kyllä syyt täysin omille niskoilleni. Olen ollut itsepäinen, kapinallinen, huolimaton ja välinpitämätön elämässäni ja se kostautuu nyt. Mikään ei vain tunnu tavoittelemisen arvoiselta.

En myöskään uskalla kertoa vanhemmille, vaikka he luultavasti ymmärtävätkin. Pelkään että kaikki alkavat sääliä, lelliä, ylihuolehtia minusta - ahdistavaa sekin. Suvussani on monilla psyykkisiä ongelmia, vakavampiakin kuin mitä minulla on. Minun ongelmani eivät ole mitään vanhempieni joidenkin sisarusten psyykkisten ongelmien rinnalla ja toivon etteivät ongelmani paisu niin suuriksi.

Toivon että kaikki järjestyy, että terveydenhoitaja ymmärtää ongelmani, kun ensi viikolla kerron hänelle, jos uskallan kertoa. Kyllä minun täytyy uskaltaa. Viime vuonna näihin samoihin aikoihin en uskaltanut kertoa ja jouduin kamppailemaan masennuksen läpi yksin. Kukaan ei ymmärtänyt, koska en uskaltanut kertoa kenellekään. Toivottavasti saan tarvitsemaani apua, tällä kertaa hyvissä ajoin.