Rakastuminen tuntuisi nyt ihanalta. Tiedän etten periaatteessa ole ollut kauhean kauaa sinkkuna, mutta alan jo pikkuhiljaa kaivata seurustelua. Jotain miestä/poikaa joka ymmärtäis, rakastais ja hellis koko sydämestään.

Vihaan sitä kun on "juttua" jonkun pojan kanssa, mutta sitten se ei etenekään mihinkään. Vihaan sitä, että kukaan tapaamani jätkä ei ole tuntunut ymmärtävän mun ajatusmaailmaa. Ovat itsekin aivan toiselta planeetalta kuin minä.

Epäreilua. Pidän itseäni suht mukavana, hyvänä, kivana, hassuna, mielenkiintoisena tyttönä, mutta ei kenellekään tunnu kelpaavan. Vaikka kuinka yritän antaa itsestäni kaikkeni "jutun" aikana, ei minuun rakastuta. Taidan sitten yrittää liikaa.

Joskus puhuminen on vaikeaa. Toisinaan kun tapailen jotain jätkää, saatan olla lähes koko illan aivan hiljaa. Ehkä jotain pientä kommenttia heitän pojan juttuihin, mutta mitään suurempia keskusteluja ei synny.

Ahdistavaa. Eilenkin jäi kamalan tyhjä olo, kun eräs ihana poika lähti luotani. Meillä ei edes ollut hauskaa kahdestaan, ainakaan mun mielestä. Istuttiin, makoiltiin sylikkäin, rupateltiin hiukan, vaihdettiin kuulumisia, mutta ei siinä ollut semmoista kunnon kipinää ilmassa.