JO TOINEN KERTA kun olen saanut ajan lääkärille/sairaanhoitajalle tms, jolta olen mennyt hakemaan sairaslomatodistusta erilaisten syiden takia, mutta taas heti kun menen niin "ikävä kyllä minulle ei ole valtuuksia tähän syyhyn antaa sairaslomatodistusta, sinun täytyy soittaa/käydä siellä tai siellä tai..", NO JUMALAUTA MIKSI MULLE ANNETTIIN "VÄÄRÄLLE" HENKILÖLLE AIKA SITTEN !?!? eikö vois pistää aikaa semmoselle jolla ois niitä valtuuksia?!?! ihme toimintaa oikeesti. kiva juosta turhaan jossain ripulit suunnilleen housussa tai muuta vastaavaa ja sitten JOO OON MENNY TURHAAN KÄYMÄÄN KUN OIS VOINU VAAN LEVÄTÄ KOTONA. että mua niiiin raivostuttaa!

ps. jos jollain on tietoa jostai nettisivusta yms, mistä löytyis tietoa noista sairaslomatodistuksista ja että ketkä ammattilaiset voi antaa mihinkin sairauteen yms noita todistuksia, niin vois kertoa mulle. ei huoh oikeesti.

Tässähän sitten tietysti kävi jälleen kerran niin että minä jäin yksin.

Elämässä sattuu ja tapahtuu ihan kamalasti kaikkea. En voi ainakaan sanoa että olisi tylsää, en todellakaan.

Koitan tiivistää mun elämää tänä vuonna lyhykäisesti: jätkä joka unohti minutt toisen tytön takia, koulu kusi, masennuin, sain lääkkeitä, oli kesäloma ja ihastuin poikapuoliseen ystävääni -> seurustelimme muutaman kuukauden, ero, koulu kusee, alan käydä psykologilla, vaadin itseltäni liikoja ja lannistun, haluan olla yksin mutta vuoden kolmas poika tulee ja kertoo olevansa ihastunu minuun ja meillä on säpinää -> pian hän palaa extyttöystävänsä kanssa yhteen ja minä jään taas yksin, minä möksään, saan lopettaa verenohennuslääkkeet ja alan ryypätä joka viikonloppu onnessani, jälleen eräs poikapuolinen ystäväni eroaa ja meille tulee säpinää, mutta alku ei näytä lupaavalta monien ongelmien takia..

Tässä siis mennään nyt. Mulla on juttua ensimmäisen poikaystäväni bändikaverin kanssa, jonka extyttöystävän minä myös tunnen. He seurustelivat noin kolme vuotta eli siis HYVIN PITKÄÄN. Ahdistaa, koska en haluaisi loukata tätä eksää, koska hän on aivan mahtava tyttö ja niinkuin sanoin: olemme ystäviä. Ja eikös meillä tytöille oo vähän semmonen näkymän sääntö että "Kavereiden eksiin tai nykyisiin ei kosketa"? Olen kuitenki jo hyvin ihastunut tähän jätkään ja en voi salata tunteitani. Kai se on joskus loukattava ystäviäkin, löytääkseen oman onnensa.. Huoh.

Niin. Otsikko kertoo mun fiiliksistä enemmän kun tuhat sanaa. Oon niin kyllästyny mun elämään ja en jaksa enää draamaa ja pään sisäsii ongelmiani ja äärrr... Haluisin vaihteeks semmosta tasasta ja onnellista elämää, ei murheita ja ahdistavia ajatuksia, ei huolta huomisesta ja äää. Miehet on vaikeita, koulu vaikeita, perhe on vaikea (minä vaikein asia siinä) ja niin edelleen. En kestä. Joskus oon miettinyt jopa että olisi helpompaa oikeesti olla kuollut. Mua niin ahdistaa tää kaikki.

 Mua ahdistaa jälleen. Miks en vaan lopettanu lukioo jo ensimmäisellä luokalla? Halusin ja haluan kokoajan vain uskoa että "totun lukioon" tai "alan kohta tykätä tästä".. Eipä pidä paikkaansa. Niin ja muuten, en enää KOSKAAN kuuntele jos joku sanoo minulle "minä totuin, kyllä sinäkin siihen totut" tai muuta vastaavaa, oon niin monet kerrat todennu että itse tietää parhaiten tottuuko vai ei, ja alkaako tykätä vaiko ei. Huoh.

Inhoan elämääni tämän koulun ja opiskelun puolesta, oon ihan hukassa tän asian suhteen. Hyvä jos selviän kokeista juuri ja juuri läpi, kun en jaksa lukea paljoa kokeisiin ja sitten kun panikoin kokeissa niin menee sitäkin enemmän päin vittua. Mitenköhän aion selvitä ylioppilaskokeissa? Ei niin mitään hajua. Kai sitä pitää vain odotella jonkinäköistä ihmettä ja yllättävää motivaatiota kaikkeen. Täytyy kai käydä moikkaamassa opoa taas joku päivä ja keskustella tulevaisuudestani vittu moi kiitos hei.