Välillä tuntuu, että elämä on vain paikasta toiseen raahautumista, läksyjä läksyjen perään, ystäviä ystävien perään, romansseja romanssien perään, päivästä toiseen, viikosta viikkoon, vuodesta seuraavaan. Mitä intoa?
Pitäiskö yrittää nostaa jotkin asiat tärkeämmiks kuin toiset? Mulle ei mikään periaatteessa merkitse toista asiaa enempää, kaikki on sinänsä vain samaa jatkuvaa ja mukautuvaa. Ystävät vaihtuu, opiskelupaikka vaihtuu, löydän uuden harrastuksen - kyllästyn siihen - keksin uuden mielekkäämmän harrastuksen?
No on tää aika kivaa, kun ei välitä periaatteessa mistään. Tai sitten en uskalla välittää. Pelkään menettäväni jotakin heti, kun siihen tykästyn liiaksi.
Rakkaus on vaikeaa. Koulu on vaikeaa. Ystävät on vaikeita. Minä olen vaikea. Vaikeutta vaikeuksien perään, tai pikemminkin seikkailuja seikkailujen perään.
Jännitys on elämässä tärkeää. Oon miettinyt sitä, että oikeastaan teen tahalteen itselleni "hallaa" möhlimällä joka ikisen asian elämässäni. Okei, toi oli hiukan liioittelua, mutta toisinaan kyllä tuntuu juuri tuolta.
Ehkä yritän tehdä elämästäni jännittävämpää, kun joudun kokoajan selvittelemään sotkujani, stressaamaan ja panikoimaan. Yleensä kyllä muita stressaa enemmän mun ongelmat kuin mua itseä, heh heh. Tulee vähän ilkeä olo, kun aiheuttaa toisille mielipahaa tahtomattaan, elämällä vain omaa elämäänsä.
Mitä elämästä pitäis etsiä? Mihin pitäis pyrkiä? Miks ihmiset pyrkii onnellisuuteen, miksei sitä voi olla kaiken aikaa? Ei onnellisuus tule pyrkimällä johonkin tulevaisuudessa, se pitää löytää hetkestä. Ainakin näin mä ajattelen. Turha tavoitella jotakin minkä voi mahdollisesti saada heti. Olisipa onnellisuus kaikille niin yksinkertaista.
Kommentit